Vesta, Orvokki
Source : Tiketti
Organizer : Tavara-asema
Address : Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, FI

Tags Times Description More Images Write a Review Videos Maps

Tags

N/A

Times

Starts at: Ends at:

Description

RAKASTETTU POPTAITEILIJA VESTA KIERTÄÄ SUOMEA KEVÄÄLLÄ 2026 

Kotimaista modernia popmusiikkia omaleimaisella tuotannollaan uudelleenmääritellyt Vesta nähdään alkuvuodesta mittavalla kiertueella, joka nähdään kymmenellä paikkakunnalla. Alkuvuodesta uuden albumin julkaiseva artisti esittää kiertueella sekä vanhoja hittjä että uutta musiikkia. Liput kevään keikoille tulevat myyntiin maanantaina 10. marraskuuta klo 10 keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa. 

Nuoren sukupolven suurimpiin laulaja-lauluntekijöihin ja musiikillisiin taiteilijoihin lukeutuva Vesta on tunnettu oivaltavista ja yhteiskunnallisesti kantaaottavista lyriikoistaan sekä tunteita herättävistä sävellyksistä. Kuluneena syksynä hurmannut katsojat ja kasvattanut kuulijakuntaansa Vain Elämää -ohjelmassa, jossa häneltä on kuultu toinen toistaan koskettavampia ja oivaltavampia versiointeja kollegojensa kappaleista, ja covereita tullaan kuulemaan myös tulevilla keikoilla.

Kattavasti keikkalavoille kaivattu Vesta nähdään marraskuussa 2025 Lapissa ja ottaa haltuun loput Suomesta tammikuusta alkaen.



Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.

Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.

Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 35 €.

****

Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.

Lue lisätietoa esteettömyydestä!

More Images

Vesta, Orvokki

Reviews (0)

Please login to write a review.
No Reviews yet...